Avoimet Kylät -päivästä muodostui onnistunut, lämminhenkinen ja iloinen yhteinen tapahtuma

14.6.2026

Kurkijärven kylätalolla järjestettiin Avoimet kylät -kesätapahtuma. Ja olipa kaikin puolin ihana kesäinen tapahtuma. Molemmin puolin oli sateiset ja kalseat päivät, mutta Kurkijärvellä paistoi H-hetkellä aurinko ja oli ihana kesäinen päivä.

Avoimet Kylät -päivästä muodostui onnistunut, lämminhenkinen ja iloinen yhteinen tapahtuma. Koko päivä oli täynnä kohtaamisia, yhdessä tekemistä, iloista keskustelua ja hyvää tunnelmaa.

Minun  Kurkijärvi -yhteisötaideteos sai useita osia. Jokaisen teemana oli, mitä Kurkijärvi minulle merkitsee ja mikä Kurkijärvessä on parasta. Mukaan nousi mm. erilaisia järvimaisemia, sydämiä ja kalan kuvia. Jokaisesta näkee, että meidän kylä on paras kaikista. Meille.

Päivän aikana nautittiin totuttuun tapaan myös kioskista löytyneistä herkuista. Maukkaat makkarat, paikalla paistetut letut, maan mainiot kampanisut ja muut kahvion tarjoilut maistuivat kävijöille erinomaisesti ja loivat tapahtumaan viihtyisän juhlavaa tunnelmaa.

Kylätalon sisällä oli mahdollisuus laulaa karaokea ja muutamat rohkeat laulajat viihdyttivätkin yleisöä. Meitä vähän arempia laulajia oli sitten siinä taustalla hyräilemässä mukana. Arpoja myytiin jälleen mukavasti, monta hyvää tuuria kävi ja moni pääsi kotiin palkinnon kanssa.

Iso kiitos kaikille kävijöille, tekijöille, esiintyjille ja osallistujille.

Vuoden päästä uusiksi!