Järvi

Kurkijärvi

Kurkijärvi on 20 kilometriä pitkä järvi aivan Maanselän vedenjakajan päällä. Korkeus merenpinnasta on 302 metriä. Ympäröivät vaarat ulottavat lakensa 380 metrin korkeuteen. Pinta-alataan järvi on noin 10 neliökilometriä. Muodoltaan pitkä, kapea ja sokkeloinen järvi näyttää jakaantuvan useammaksi erilliseksi vesialueeksi.

Pituutta järvellä on liki 20 kilometriä ja leveimmillään reilut 1,5 kilometriä. Saaria Kurkijärvessä on noin 30 kappaletta, joista suurimpia ovat Paakkusaari, Koukosaari, Selkäsaari ja Kettusaari. Järven syvin kohta on yli 20 metriä. Kurkijärvi on säännöstelyjärvi ja säännöstely tapahtuu Raatejoen suulla olevalla padolla.

Korkeus aiheuttaa ilmaston osalta poikkeavat olosuhteet järvelle ja sen ympäristöön. Paksu lumikerros talvella ja kynttilää muistuttavat tykkypuut ovat jokavuotinen ilmiö. Korkea sijainti jatkaa myös talven pituutta usein jopa viikoilla vuosittain. Syksyllä lumi sataa aikaisin ja keväällä paksut nietokset vaativat myös pitemmän ajan sulaakseen. Kurkijärvi on kautta historian kalaisana järvenä ollut haluttu kesäaikainen kalapaikka.

Kuvia Kurkijärven maisemista

Ilmakuva Kuikanniemeltä itään. Kuva Nuorten työpaja Kuusamo / Jere Kääriä
Ilmakuva Järvenpäänselältä. Jani Kivelän Drone-videosta
Ilmakuva Järvenpäänselältä. Jani Kivelän Drone-videosta
Ilmakuva Järvenpäänselältä. Jani Kivelän Drone-videosta
Ilmakuva Kurkijärveltä Kuva Esko Korpela
Kuikanniemi ja Sulasalmi. Taustalla Majavanvaara Kuva Ulla-Mari Kivi
Kuikka Kuva Ulla-Mari Kivi
Majava Kuva Ulla-Mari Kivi
Majava Kuva Ulla-Mari Kivi
Järvenpäänselkä Kuva Sirpa Murtovaara
Järvenpäänselkä Kuva Sirpa Murtovaara
Järvenpäänselkä Kuva Sirpa Murtovaara
Kuva Tuula Pätsi
Kuva Tuula Pätsi
Kuva Tuula Pätsi
Kuva Tuula Pätsi
Kuva Tuula Pätsi
Jormua Kuva Tuula Moilanen
Jormua Kuva Tuula Moilanen
Hietalahti Korhosenselkä Kuva Leena Mustonen
Kuikkalahti Kuva Jaana Voutilainen
Tuuliainen Kuva Jaana Voutilainen
Tuuliainen Kuva Jaana Voutilainen
Tuuliainen Kuva Jaana Voutilainen
Maisemaa Kurkijärven rannoilta Kuva Janne Kaikkonen
Maisemaa Kurkijärven rannoilta Kuva Janne Kaikkonen
Jormuanlahti Kuva Janne Kaikkonen
Jormuanlahti Kuva Janne Kaikkonen
Jormuanlahti Kuva Janne Kaikkonen
Jormuanlahti Kuva Janne Kaikkonen
Jormuanlahti Kuva Janne Kaikkonen
Kangaspuro Kuva Janne Kaikkonen
Kapeasalmi Kuva Janne Kaikkonen
Kellarinlahti Kuva Janne Kaikkonen
Kellarinlahti Kuva Janne Kaikkonen
Kellarinlahti Kuva Janne Kaikkonen
Koivupuro Kuva Janne Kaikkonen
Niskalahti Kuva Janne Kaikkonen
Salmelanniemi Kuva Janne Kaikkonen
Salmelanniemi Kuva Janne Kaikkonen
Salmelanniemi Kuva Janne Kaikkonen
Salmelanniemi Kuva Janne Kaikkonen
Tuuliainen Kuva Salme Sahi
Tuuliainen Kuva Salme Sahi
Tuuliainen Kuva Salme Sahi
Kuva Tuula Pätsi
Kuva Tuula Pätsi