Kylä

Kurkijärvi on 40 kilometrin pituinen kylä samannimisen järven ympärillä. Asutuksen historia ulottuu pitkälle. Asutus on rakentunut lähelle järveä sen kalaisuuden sekä sen tarjoaman kulkuyhteyden vuoksi. Ensimmäiset asukkaat ovat olleet saamelaisia. Heidän asumisensa jäljiltä pelloista on löytynyt poron luista tehtyjä esineitä, mm. lasten leikkikaluja. Kurkijärvi on ollut haluttu kesäaikainen kalapaikka. Aluksi Etelä-Iin Härmän talolliset ovat omistaneet Kurkijärven kalastusoikeudet. Myöhemmin 1600-luvulla Heikki Pertunpoika Kollajan Kipinästä vuokrasi nautintaoikeudet.

Kuningas Kaarle XI lupaus 15 vuoden verovapaudesta sekä vapautuksesta sotaväestä kaikiksi ajoiksi sai alkuun muuttoliikkeen Kuusamon alueille. Sen johdosta ensimmäiset vakituiset asukkaat asettuivat 1600 luvun lopulla pysyvästi Kurkijärven kylälle. 1684 löytyy Iin talvikäräjiltä merkintä kiistasta Kurkijärven kalastusoikeuksista. 1688 Pauli ja Heikki Tuuliainen saivat nautintaoikeudet ja asettuivat asumaan Kurkijärvelle.

1760-luvun käräjäpöytäkirjasta löytyy tieto Matti Paavonpoika Veteläisen talon Vanhasta ja Uudestapirtistä, ruoka-aitasta, saunasta, savutuvasta, kolmesta aitasta, kahdesta ladosta, riihestä, pajasta, navetasta, lammasnavetasta ja vanhasta saunasta Kaikkosenahossa. Viittauksesta vanhaanpirttiin sekä vanhaan saunaan voi rohkeasti tehdä päätelmät, että paikalla on ollut asutusta jo pidemmän aikaa.

1768 Kurkijärven tilana tunnettu alue jaettiin kolmen veljeksen kesken. Tilojen uudet isännät olivat Paavo, Matti ja Juho Paulinpoika Veteläinen. Matti Veteläinen jäi isännöimään Kaikkosen tilaa. Paavo Veteläiselle ja Paavo Ronkaiselle myönnettiin lupa suurta koivu- ja kuusimetsää kasvavaan Majavalehtoon. Tarkoittanee nykyistä Majavan asutusta. Juho Paulinpojan tila oli nimeltään Sulasalmi, joka nykyisin tunnetaan nimellä Kuikka.

1767 tunnetaan Kovajärven ja Heinäjärven väliltä Lasasen ja Säkkisen tilat, jotka ovat nykyisin autiona.

Pitäjän valtuutettuna on toiminut Kurkijärveläiset Matti Veteläinen ja hänen poikansa Taneli Kaikkonen. Sukunimet ovat vaihtuneet yleensä asuinpaikan tai talon nimen mukaan. 1820-luvulla pitäjän valtuutettuna toimi Juho Kaikkonen.

1868 Kuusamon kunnan itsenäistyttyä kuntakokouksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Heikki Majava Kurkijärven Majavasta. Hänen jälkeensä 1876 valtuutettuina jatkoivat Kustaa Pulkkanen ja Aaprami Korhonen.

Elinkeinot Kurkijärvellä painottuivat tuohon aikaan luontaisviljelyyn. Metsätalouden osalta savottakämpät olivat seurausta isoista hakkuista. Vanhojen kämppien perustuksista voi edelleen löytää jälkiä eri puolilta järveä. Ennen tien rakentamista tukit uitettiin pitkin Kurkijärveä ja sen laskujokea myöten aina Iijoelle asti.

Erikoisempana yritystoimintana voidaan mainita Ukonvaaran kalkkirouhe, joka on polttanut kalkkia Ukonvaarassa. Toiminta tarvitsi valtavan määrän puuta ja silloisessa viljelyssä kalkin käytöstä ei havaittu merkittävää apua. Varsinkin väärin varastoituna kalkki kivettyi käyttökelvottomaksi ja tuotteen kysynnän vähennyttyä yrityksen toiminta loppui.

Kovajoella on toiminut sahayhtymä, joka on rakentanut jokeen sahan, myllyn ja pärehöylän sisältämän kokonaisuuden. Kurkijärvestä Soiluun kulkevassa joessa Kurkijärven ja Raatelammin välillä on ollut mylly 1900-luvun alkupuolella. Hevonvitunkoskessa Soilunniskalla on ollut kaksikin myllyä samoihin aikoihin, ja niistä ainakin toinen on ollut toiminnassa vielä sodan jälkeenkin.

Sodan aikana Kurkijärvellä tällä alueella toimi 1940 perustettu varuskunta ja kenttäsairaala. Varuskunnassa on palveluksen suorittanut noin 1700 varusmiestä, mm. kirjailija Kalle Päätalo. Sotasairaalassa hoidettiin yli 10 000 potilasta. Rakennusten perustuksia voi edelleen löytää täältä. Aiheesta löytyy enemmän tietoa maamiesseuran keräämästä materiaalista, jonka toimitti kirjaksi nimeltä Kasarmista kenttäsairaalaksi Salme Sahi..

Kulkuyhteydet olivat pitkään järven kautta vesiteitse ja talvisin jäitä myöten. Maantie rakennettiin viimeisiin taloihin vasta 70-luvun loppupuolella. Sähköt kylälle saatiin myös samoihin aikoihin ja koko kylälle puhelinyhteydetkin tulivat saman vuosikymmenen loppupuolella. Voisi sanoa, että koko kylä siirtyi kerralla nykyaikaan.

Oma koulurakennus nousi sodanjälkeisen uudisrakentamisen yhteydessä 50-luvun alussa. Alkuun oppilaita oli niin paljon, että pahasti liioittelematta voitiin sanoa koulun seinien pullistelevan. Suurien ikäluokkien tultua kouluikään, luokka-astetta kohti saattoi olla yli kymmenenkin lasta. Osa itäpään alueesta lohkaistiin Maanselän koulupiiriin ja länsipään oppilaat siirrettiin Jokilammin koululle. Seurauksena oli, että oma koulu kylältä lakkasi 70-luvulla.

Sodan jälkeisenä aikana kylä eli maataloudesta. Enimmillään lähes 40 tilaa lähetti maitoa meijeriin. Tilat olivat pieniä muutaman lehmän tiloja, joten yhteiskunnan muutos voivuorineen ja tuotannon lopettamispalkkioineen alkoi vähentää toimivien maatilojen määrää. Viimeinen lypsykarja kylältä loppui 2007.

Mikäli artikkelin teksti ei näy kunnolla, voit lukea sen täältä

Nykyisin kylä käsittää n. 70 savua, joissa asuu noin 250 asukasta. Lisäksi alueella on lähes 140 kesämökkiä, joiden asukkaat tuovat lisää osallistujia kylän toimintaan ja tapahtumiin. Nykyiset asukkaat saavat toimeentulonsa pääosin käymällä töissä taajamassa. Yritystoimintaakin tosin löytyy; puusepänverstaita, matkailumajoitusta, rakennusurakointia esimerkkeinä mainiten. Suuri osa asukkaista, kuten suurimmassa osassa maaseutukyliä, on eläkeläisiä. Aivan viimeisinä vuosina on kylälle muuttanut myös ilahduttavasti nuoria lapsiperheitä.

Tämän tekstin lähteinä on käytetty useita eri lähteitä. Osa tiedosta perustuu kerrottuihin tarinoihin ja ihmisten muistiin ja ovat osittain arvioita. Osa tiedoista puolestaan löytyy eri historian lähteistä, kuten Salme Sahin toimittamasta Kasarmista kenttäsairaalaksi, Seppo Ervastin Kuusamon Historia ja J.Juhani Kortesalmen Kuusamon talonpoikaiselämä -teoksista

Mikäli artikkelin teksti ei näy kunnolla, voit lukea sen täältä