Kurkijärvi - Elämää ja kokemuksia

On väistämätön tosiasia, että Kurkijärvi kuuluu elämääni. Näin on ollut jo elämäni ensi parkaisusta lähtien - rakennettiinhan kotitaloani juurikin samana vuonna, jolloin ilmestyin tähän maailmaan. Kurkijärveen toki omaan myös historiallista ulottuvuutta sukujuurieni kautta.

Vuosien saatossa on Kurkijärvellä sattunut ja tapahtunut paljon. Myös omalle kohdalleni on matkan varrella käynyt kaikenlaista.
Ensimmäinen muistikuvan tapainen ajoittuu jonnekin varhaiselle 1980-luvulle, kun ladon ovi kaatui päälleni astellessani reippain lapsen askelin kohti lähistöllä sijainnutta isäni kotitaloa. Ilmeisesti kohdalleni osui jonkin sortin kuoppa eikä oven allejäämisestä seurannut minkäänlaisia vaivoja tai vammoja. Siinä lienee ollut mukana herran varjelus tai hyvä tuuri.

Matkatessani aikajanalla eteenpäin ilmestyy ajatuksiini 1980-luvun loppu. Siihen aikaan varhaisnuoruudessani mäkihyppy oli kova juttu ja myös siinä meikäläisen kotiympäristössä tuli mäenlaskua harrastettua. Kerran hyppäsin, olisinko kokeillut serkkupojan mäkisuksia, vai olikohan sittenkin omat hiihtosukset, en ihan tarkkaan muista, joka tapauksessa hyppäsin ja kaaduin. Oksentelin sitten illan mittaan. Kun muutama viikko myöhemmin tuli käytyä lääkärissä jonkin flunssan tai nenäverenvuodon takia, selvisi, että siinä saattoi olla kyse lievästä aivotärähdyksestä. Vaan eipä siitäkään sen kummempia jälkiseuraamuksia jäänyt.

Kuten huomaatte, on tämän tarinan alku varsin tapaturmapainotteinen. Siirtykäämme siis seuraavaksi jo tämän vuosituhannen puolelle, sillä onhan vielä yksi onnettomuus otettava mukaan. Nimittäin syksyllä 2001 käteni lähti irti. Tai ei se varsinaisesti irronnut kokonaan. Kävi nimittäin sillä viisiin, että hyppäsin kotipihalla polkupyörän päälle. Alla oleva kostea nurmikko luisti siinä määrin, että pyörä kaatui ja siinä samassa rytäkässä vasen käteni irtosi kyynärtaipeestaan ja se piti käydä lekurilla asettamassa paikalleen. Sattui muuten jonkin verran. Muutaman viikon sitten toimin yksikätisenä. Voin muuten myöntää sen tässä yhteydessä, että kyseiseen onnettomuuteen oli alkoholillakin hieman osuutta. Nimittäin olin nauttinut ennen tapaturmaa yhden keskioluen.

No se onnettomuuksista. Onhan Kurkijärven kylällä sattunut elämäni varrella paljon muutakin. Yksi merkittävä asia on tietysti urheilu. Mäkihyppy tuossa tulikin jo mainittua. Näin ollen seuraavaksi otan käsittelyyn maastohiihdon, jääkiekon, jalkapallon ja keihäänheiton.

Aloitetaan hiihdosta. Kurkijärvelle ilmestyi valaistu latu joskus varhaisnuoruudessani 1990-luvulla. Siihen aikaan latua ei niinkään hirveästi tullut kulutettua, mutta Maamiesseuran järjestämiin hiihtokisoihin osallistuin kyllä melko säännöllisesti. Olen luultavasti maailman ainoa ihminen, joka on saanut pronssia sijoituttuaan Kurkijärven maamiesseuran hiihtokisoissa toiseksi. Osallistujia sarjassa oli kaksi.
Kurkijärvellä järjestettiin aikoinaan myös niin sanottuja tarkkuushiihtoja, joissa ideana oli hiihtää kaksi kierrosta siten, että aikaero kierrosten välillä jää mahdollisimman pieneksi. Muistini mukaan olin tuossa kilpailumuodossa ihan kohtalaisen hyvä.

Jääkiekossa Kurkijärvellä oli aktiivista toimintaa 1990-luvun loppupuolella. Tuolloin kylätalon pihassa oli kaukalo, jossa pelattiin kiivaita otteluita useana iltana viikossa. Kova pakkanenkaan ei menoa hidastanut. Muutamaan otteeseen pelasimme Maanselän joukkuetta vastaan. Joka kerta voitto taisi jäädä kotijoukkueelle eli Kurkijärvelle.

Siirtykäämme seuraavaksi jalkapalloon. Vuonna 1994 sukulaispoika oli maalaamassa meillä taloa ja herätti minut roikkuessaan ikkunan takana pensseli kädessä. Olin valvonut edellisyönä melko myöhään katsoessani jalkapallon MM-kisojen otteluita, jotka tuonna vuonna pelattiin Yhdysvalloissa.

Myös vuoden 1998 MM-kisat, jotka pelattiin Ranskassa, ovat jääneet mieleen. Joskus niihin aikoin erääseen naapuritaloon ilmestyi nimittäin joitakin ranskalaisia partiolaisia tai mitä lie. Joka tapauksessa heidän kanssaan pelasimme sitten jalkapalloa kivikkoisella pellolla.
Jalkapallo innosti siinäkin määrin, että nikkaroimme eräänä kesänä maalin Kurkijärven kylätalon kaukalolle. Olin katsonut jostakin tietosanakirjasta tai vastaavasta jalkapallomaalin oikeat mitat. Teimme sitten maalista suunnilleen oikean korkuisen eli ylärima asettui 244 senttimetrin korkeudelle. Leveydessä maalissa tuli oikeaan mittaan suhteutettuna kolme metriä liian kapea eli noin neljän metrin ja 32 sentin mittainen.
Joka tapauksessa maali palveli käyttötarkoitustaan aivan kelvollisesti. Kentällä tulikin pidettyä muun muassa erinäisiä rangaistuspotkukilpailuja.

Seuraavaksi on aika ottaa käsittelyyn keihäänheitto. Serkkupojalla oli naapurissa tshekkoslovakialainen naisten keihäs. Se jossain vaiheessa meille ajautui ja sillä tuli heiteltyä. Tosin eipä keppi meikäläisen kädestä koskaan kovin pitkälle lentänyt.
Kerran kävi niin, että olimme sukulaispojan kanssa heittämässä keihästä eräällä pihamaalla. Minä olin ikään kuin mittamiehen roolissa ja keihäs tuli kohti. Vaistonvaraisesti laitoin toisen käden ikään kuin lentoradan eteen ja tavallaan otin keihään ilmasta kiinni. Pieni, kevyehkö pintanaarmu saattoi tulla kämmeneen. Ei sen kummempaa.

Urheilu tuli käsiteltyä, joten on aika siirtyä kulttuuriin. Sitäkin on nimittäin tullut harrastettua kotikylällä. Siitä on jo 20 vuotta, kun kuvasimme klassikkoelokuvaa Kyklooppi ja Jänis. Vaikka en ole kyseistä rainaa itse katsonut varmaankaan ainakaan 15 vuoteen, muistan vieläkin vuorosanoja ulkoa. Aikamoinen kokonaistaideteoshan elokuvasta tuli. Tuskin kelpaisi kuitenkaan nykytaiteen museoon.

Kulttuuria on tullut harrastettua siinäkin mielessä, että kerran eräänä juhannuksena pidimme omat festivaalit. Päälava oli sijoitettu kotitaloni autotalliin. Esiintyjiä oli muistikuvani mukaan yksi.

Kulttuuriin liittyen pitänee mainita sekin, että joskus 1990-luvun loppupuolella sen aikaiseen nuorisoon kuuluvat, joihin itsenikin lasken, kokoontuivat harva se ilta kylätalolle aikaa viettämään. Pelasimme muun muassa suosittua sanaselityspeliä Aliasta. Jossain kohtaa olimme jopa niin viitseliäitä, että kehittelimme peliin omia sanaselityslappuja. Hauskaa oli.

Kun on nyt tullut käsiteltyä niin ruumiin- kuin hengenkulttuuri, on aika siiryä Kurkijärven tarjoamaan ravintoon. Nimittäin kaloihin ja marjoihin.
Kurkijärvi on kalaisa järvi ja kotirannasta on voinut suoraan sanottuna miltei käydä hakemassa siiat paistinpannulle. On suorainen rikkaus, kun niin sanottua lähiruokaa löytää aivan läheltä. Tänäkin päivänä, kun Kurkijärvellä käyn, käymme isäukon kanssa hyvin usein laskemassa verkot. Toisinaan antimia tulee enemmän, toisinaan vähemmän. Ja mikäpä sen parempaa ruokaa kuin kotijärven kalasta tehty keitto.
Kalastukseen liittyen täytyy toki mainita myös pilkkiminen. Koskaan en ole ollut mikään kovin ahkera pilkkijä, mutta joka tapauksessa miltei joka talvi on tullut onkeen tartuttua. Kala ei välttämättä ole aina onkeen ottanut. Aikojen saatossa olen myös jonkin kerran osallistunut maamiesseuran pilkkikisoihin. Menestystä ei juurikaan ole kohdalleni tullut.

Marjassa on tullut viime vuosina kuljettuna jonkin verran. Mikään mestaripoimija en kuitenkaan ole. Omiksi tarpeikseni olen saanut marjoja poimittua.
Historiaan jää varmasti toissakesäinen hillasato. Silloin marjaa oli niin paljon, että ei juuri askelta voinut ottaa, kun oli kumarruttava sankoa täyttämään. Tuolloin, vuonna 2017, oli siinä mielin historiallinen kesä, että Kurkijärven jäällä pääsi hiihtämään vielä kesäkuun puolella. Siinä sitten hillatkin saivat lopulta kypsyä rauhassa.

Tässä tarinassa alkaa jo loppu häämöttää. Vielä on kuitenkin syytä ottaa käsittelyyn eräs erittäin tärkeä asia. NImittäin Kurkijärven luonto.
Luonto on monella tapaa ainutlaatuinen asia. Näin on Kurkijärvenkin kohdalla. Kesäilta järven rannalla veden liplattaessa laiturille auringon säteiden osuessa naamatauluun, hiihtoreissu Pötkön suuntaan tai hyttysen ininä korvan juuressa kalareissulla. Kaikki ovat osa Kurkijärven tarjoamaa rikasta luontokokemusta. Unohtaa ei sovi myöskään Kurkijärven laajaa linnustoa. Jo lyhyellä kävelylenkillä koiran kanssa voi kuulla jopa toistakymmentä erilaista linnun viserrystä. Hyvin usein kuulee myös haukun, kun koira havaitsee oravan.

Tätä kaikkea ja paljon muuta on Kurkijärvi minulle vuosien saatossa tarjonnut. Aina ja ikuisesti Kurkijärvi tulee olemaan rakas kotikyläni, vaikka maailma toisaalle kuljettaisi.

Kadonneen konjakkipullon arvoitus

Kerran kävi niin, että eräs mies kadotti konjakkipullon.
Liekö pullo joutunut jonnekin kurkijärveläiseen metsään, järven pohjaan vai missä lie.
Jos tuo pullo vielä olemassa on, niin sisältö alkanee jo olla melko hyvää vuosikertaa.
Jos pullo joskus löytyy, niin ottakoon löytäjä siitä hörpyt.
Tai voihan olla, että pullo on jo tyhjä.

- Janne Kaikkonen