Kurkimummon onnenhetkiä

Minusta tuli Kurkijärveläinen vuonna 1983 muutettuamme aluksi anoppilan vinttiin. Jo silloin laskimme yhdessä verkkoja kesäiltoina, pilkimme talvella, sekä autoimme appeani talviverkkojen kokemisessa. Muutettuamme omaan kotiin -87 tämä ihana harrastus on jatkunut tähän päivään saakka.

Talvisin meilläkin on verkkoja pidetty jään alla. Ei ole montakaan reissua, etteikö järvemme ole antanut siikasaalista kotiin vietäväksi. Keväällä on nautittavaa pilkkiä auringon lämmittäessä kasvoja lempeästi. Se tunne, kun kala nappaa, on aina niin kiehtovaa. Välillä olemme myös tehneet moottorikelkalla pidempiäkin reissuja kera hyvien eväiden.

Jään sulaessa keväällä alkaa minulla melkoinen kutina päästä laskemaan muikkuverkkoja uudestaan ja uudestaan. Uskollisesti ja kiitollisena tästä mahdollisuudesta soudan ja huopaan tuulisemmallakin kelillä nauttien verkon painumisesta veden alle mieheni taitavissa käsissä. (Ehkä välillä on pitänyt hieman keskustella keulan ja perän paikasta.) Aamulla jännittyneenä odotan, onko isoja, rasvaisia muikkuja 1 kpl vai "kilotolokulla". Useimmiten on saalista tullut! Joka syksy on kellarissa upea rivi purkkikalaa tuunatulla reseptillä, joka on hyväksi maisteltu.

Entäs perhoaika heinäkuussa? Silloin veneemme kulkee kotirantaa edestakaisin vaaput siiman perässä vikertäen. Miten monta riemukasta huudahdusta on järvellä kuulunutkaan? Ei ole mitään niin ihanaa, kuin lastenlasten riemunkiljahdukset kalan napatessa onkeen kiinni ja se kelaaminen, aina niin jännittävää. Lapsista on myös tärkeää olla perkkuussa mukana. Kalan anatomia on heistä kovin kiehtovaa.

Lämpiminä kesäiltoina on myös suunnattava järvenselälle uistattelemaan. Tässä mieluisassa touhussa menee helposti useampi tunti. Veden liplatus veneen laitaa vasten on erittäin rauhoittavaa ja rentouttavaa. Saaliilla ei tällöin ole merkitystä, tärkeämpää on jakaa kaikki tämä ihanuus tärkeän ihmisen kanssa!

Kaikki nämä upeat asiat olemme saaneet jakaa myös lastenlastemme kanssa! Kotilaiturilla on harjoiteltu vavan heittoa ukin lempeässä opastuksessa.Talviverkoilla on välillä kuusikin
lasta napottanut avannon vieressä seisten jännittyneenä, tuleeko saalista. Saati lukemattomat, riemastuttavat pilkkireissut ja verkonlaskut!

Tiedostan hyvin, miten onnekas olen asuessani kalaisan, kauniin Kurkijärven rannalla!
Toivottavasti näitä onnen pisaroita riittää vielä vuosiksi eteenpäin. Vielä olisi ainakin kolme murusta, joille tulisi näyttää kaikki tämä, jahka kasvavat hieman.

Sanan Kurkimummo lausui yksi lastenlapsistamme vuosia sitten. Tämä kyseinen lause merkitsee niin paljon elämässäni. Aikoinaan poikani lapsien piti miettiä, millä erotetaan mummolat. Utajärven mummolassa oli kissoja, joten siitä tuli Kissamummola. Tietenkin meidän kodista tuli Kurkimummola. Edelleen lapsonen välillä aloittaa kysymyksellä; hei kurkimummo ...

Ylpeästi Kurkimummo

- Tuula Pätsi