Muistoja Olumpialaisista

On alkanut vuosi 1952. Olen kansakoulun neljännellä luokalla. Koulupäivä on päättynyt ja asuntolanhoitajalla on asiaa minulle.
- Olavi, lähdeppäs käymään kaupassa. En voi valmistaa teille ruokaa ennen kuin olen saanut perunajauhoja ja suoloja. Tuo samalla posti.

Hiihdän nopeasti tuon vajaan kilometrin matkan yli järven lahden ja menen sisälle Siikaojan Oskarin kauppaan. Ihmettelen kun pirtissä on monta miestä kuuntelemassa radiota.
- En minä Olavi kerkiä nyt sinua passaamaan kun me kuunnellaan lähetystä olumpialaisista Oslosta, sanoo Oskari.
- Liityhän seuraan ja kuunnellaan tämä viisikymppinen loppuun. Näyttää siltä että saamme kaksoisvoiton.
- Voi perhana, on se Hakulinen mahoton hiihtäjä. Siinä on Svea-mamman Mora-Nisse vastaantulija. Ja Kolehmaisen Eero taitaa ottaa hopeamitalin, sanoo joku miehistä.

Lähetys päättyy porilaisten marssiin. Osa miehistä pyyhkii vaivihkaa silmäkulmaansa. Olen innostuksesta haljeta. Olinhan saanut kipinän urheiluun jo paljon aikaisemmin. Kotona Salmelassa tämä näkyy muun muassa niin, että kun Pekka Tiilikainen selostaa hiihtokilpailuja tai yleisurheilumaaotteluita, kuuntelen minä uhmallakin radiota, vaikka äiti pitää sitä syntinä. Pidän radion yleensä niin pienellä, että minun täytyy painaa korva kähisevän akkuradion kylkeen, jotta kuulisin selostuksen. Toisella korvalla kuulen usein äitini virren veisuuta.

Palaan nyt kauppareissultani innoissani koulun asuntolaan.
- Hapulinen voitti olumpialaisissa !
- Tollo, ei se oo kun Hakulinen. Kyllä mekin ollaan täällä kuunneltu sitä viijen kympin selostusta, sanoo eräs yläluokkien pojista.
Nolostun vähän kun en muistanut nimeä oikein. Voitan kuitenkin pian itsevarmuuteni takaisin ja selostan kuinka Siika-Oskarin kaupassa seurattiin hiihtoa.

- Olavi Kaikkonen