Valolatu

Kurkijärven hiihtolatu/pururata

Lähes kolmekymmentä vuotta sitten tuli ajankohtaiseksi hiihtoladun/pururadan hommaaminen Kurkijärvelle. Latuaukon raivaamisessa oli kylän väkeä runsaasti mukana, työhän tehtiin ihan talkootyönä. Latuaukko raivattiin kulkemaan sähkölinjaa pitkin, kulkien usean maanomistajan maiden kautta. Latu lähtee kylätalon takaa, jatkuen reilut 2,5 kilometriä, joten ladun päässä käydessään, matkaa tulee reilut 5 km. Koko hiihtolatu on valaistu.
Heti kylätalon takana on vetinen suo, jonka yli on rakennettu vankat pitkospuut, joten sulan maan aikanakin pääsee pururadalle kuivin jaloin. Latupohjalle saatiin purua paikalliselta sahalta, jossa oli töissä silloin Kurkijärvellä asunut mies.
Latu on hyvin vaihteleva, käsittäen pari isompaa mäkeäkin. Nämä mäet ovat koituneet itselleni kohtalokkaaksi eräänä -96 vuoden keväisellä jäisellä kelillä. Mäkeä laskiessani kaaduin ja loukkasin olkapään siihen malliin, että olin joutua leikkauspöydälle. En sinne kuitenkaan joutunut, mutta kipu muistutti lähes vuoden tuosta hiihtolenkistä. Sitten olen kyllä varonut laskuja, iän karttuessa entistä enemmän.
Hiihtolatuhan ei ole latu, jos latua ei kukaan tekisi, joten suuren kiitoksen ansaitsee latukoneellaan latua tekevä Teuvo. Hän on ollut aktiivinen laduntekijä koko ladun olemassaolo ajan. Myös muutama muukin on osallistunut ladun tekoon. On ollut vuosien varrella haastaviakin talvia, jolloin tuiskut ja runsas lumen tulo ovat haastaneet laduntekijää, kuten tämä kulunut talvi.
Ladun tekijä on saanut jonkinlaista korvausta kuluihinsa kaupungin latuavustuksesta ja hiihtäjät ovat vapaaehtoisesti maksaneet maamiesseuralle, josta sitten kaupungin avustuksen lisäksi ladun tekijä on saanut korvausta kuluihinsa. Tämä vapaaehtoinen latumaksu on mahdollistanut ladun pysymisen Kurkijärvellä. Tämä vapaaehtoinen maksu varmaan tulee olemaan tärkeää ladun jatkon kannalta, riippuen siitä miten kaupungin avustukset säilyvät. Toki ladulla saa hiihtää, vaikka ei maksaisikaan latumaksua.
Hiihtoladulla on pidetty vuosien kuluessa vuosittain kiihkeitä hiihtokilpailuja, joihin on osallistunut runsaasti hiihtäjiä, ikähaarukan ollessa muutamasta vuodesta ikäihmisiin.
Varsinkin -90 luvulla ja 2000 luvun alkuvuosina väkeä oli runsaasti. Tallessa olevien kilpailutulosten mukaan hiihtäjiä oli yli 40 monessa eri sarjassa. Lapsia oli runsaasti ja yhteisöllisyys oli voimissaan noihin aikoihin.
Kilpailuissahan annettiin tietenkin palkinnot ja lämmintä mehua, kuten kunnon kilpailuihin kuuluikin.
Eräs henkilö muistelikin erästä palkintojen jakoa, kun hän oli antamassa palkinnon eräälle pienelle tytölle. Tämä tyttönen kipaisi karkuun joko ujoudesta tai peläten palkintojen jakajaa, joka kyllä on lempeä mies. Joten he sitten juoksivat peräkkäin jonkin matkaa ja tyttö toki sai palkintonsa.
Myös pidettiin kilpailuja, joissa ei hiihdetty veren maku suussa, eli tarkkuushiihtoja. Siinä ideana oli hiihtää tietty matka kaksi kertaa mahdollisimman samaan aikaan. Tässä ei vauhti ratkaissut, vaan tarkkuus. Näissä kilpailuissa oli mahdollisuus pärjätä, sellaisillakin jotka eivät ehkä pärjänneet niin sanotuissa kilpahiihdoissa.
Myös Kuolion Visan hiihtokilpailuja pidettiin Kurkijärven valoladulla, niihin osallistui myös runsaasti hiihtäjiä. Myös kovia juoksukilpailuja pururadalla on pidetty.
Kilpailuja ei viime vuosina ole kuitenkaan järjestetty, kun tämä hiihtoharrastus näyttää hiipuvan ja -90 ja 2000- luvun nuoret ovat muuttaneet pois synnyinseuduiltaan.
Valaistu latu on viimeisiä Kuusamon sivukylillä, joten yritetään saada se pysymään täällä edelleenkin.

-Tuula Moilanen